Harmaa muistojen verho

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Harmaa muistojen verho

Viesti kirjoittaja Gassu lähetetty Pe Marras 01, 2013 10:24 am

Tarinan nimi: Harmaa muistojen verho
Ikäsuositus: K15 ?
Päähenkilö: Rio Dalero.
Muut hahmot: Monica ja Rico Dalero, Rion vanhemmat.
Tekijän huomautus: Rion menneisyyttä käsittelevä tarina.
Tämä on sitten jonkin verran vauhdikkaasti tehty, joten pahoittelen jos sieltä löytyy virheitä~ Jeesh~
______________________________________________________________

Luku 1 - Kermakuorrutettu painajainen

Kandfael, tuo rikollisten kylänä tunnettu paikka, heti myyttisen Dimando-saaren jälkeen. Kandfaelissa ei tapahtunut juuri mitään, ainakaan näillä hetkillä. Rikolliset eivät omassa kotikaupungissaan juuri löytäneet ryöstettävää, joten siirtyivät aina silloin tällöin muille apajille toisiin paikkoihin. Tosin nykyisin kyseisessä pienessä kylä kaupungissa hillui paljon orianalaissotilaitakin, joista oli harmia tuon tuosta. Rikolliset eivät voineet muuta kuin pitää matalaa profiilia. Joskus joku hullu saattoi uhmata näitä sotilaita rikollisilla tempuillaan, mutta tämä hullu napattiin melko nopeasti kiinni ja tätä ei tietenkään enää nähty sen jälkeen, mitä lie ikävää kyseisille rikollisille tehtiin. Tietenkin jokunen saattoi palata elävänä tyrmästä tai Orianan kidutuskammiosta, mutta nämä olivat usein hyvinkin heikossa kunnossa ja jokunen saattoi kuolla jonkin ajan päästä vapauduttuaan.

Sen jälkeen kun elementtivainot alkoivat noin kymmenen vuotta sitten, on orianalaissotilaita pyörinyt joka paikassa ja monilla ihmisillä on ollut vaikeaa turhan korkean veron ja ankaran kurin alla. Tätä tuumaili eräs 37-vuotias tummansininen siili-mies Kandfaelin talojen katolla hyppiessään. Hän ei ole jättänyt vieläkään tapaansa hyppiä talojen katoilla, vaikka vaimo lopettikin hänen rikollisen uransa. Niin, Rico Dalero on hänen nimensä. Hän oli joskus toiminut varkaana. Se oli hänen uransa muinoin, mutta nykyään hänen täytyi pitää huolta 32-vuotiaasta vaimostaan Monicasta ja noin 5-vuotiaasta pojastaan Riosta.

“Ah! Niinpä tietysti!” huudahti siili mies itsekseen samalla näpäyttäen itseään otsaan, kun muisti että hänen poikansa syntymäpäivä oli lähestymässä. Rio täyttäisi kuusi vuotta! Ja sekös sai Ricon iloiseksi, onhan hänen poikansa jo noinkin iso. Siili mies hypähti katoilta alas ja lähti juoksemaan innoissaan ulospäin Kandfaelista, tosin hän ei päässyt pitkälle, kun pari paikallista Kandfaelin orianalaissotilasta yllätti hänet edestäpäin. Rico pysähtyi sotilaiden eteen ja hän muuttui heti vakavaksi. Niinpä tietysti, tietenkin orianalaissotilaiden pitää pilata hänen ilonsa estämällä häntä juoksemasta ulos Kandfaelista.

“Te herra siinä, mitä hypitte katoilla ja lähdette juoksemaan kuin olisitte karkuun lähdössä?” eräs kahdesta muusta sotilaasta kysäisi tummansiniseltä siili-mieheltä. Rico hymähti: “En ollut varastamassa mitään, lopetin sellaiset jo aikapäiviä sitten.” “Mutta myönnätte toimineenne rikollisena joskus? Siinä tapauksessa meidän on parasta viedä teidät Orianaan juttusille. Olen itse toiminut tässä urassa jo melkein kymmenen vuotta Kandfaelissa joista kolmekymmentä vuotta Orianassa ja Zoltanissa, joten en ole nähnyt sinua vielä kaltereiden takana.” eräs vanhempi orianalaissotilas sanoi. Rico hymähti vakavasti, koska ymmärsi että hänet yritetään ottaa kiinni ja pistää väkisin kaltereiden taakse, vaikka hän ei nyt olisi tehnyt mitään väärin ja sitähän siili-mies ei sulattanut. “Anteeksi vain, mutta en pysty jäämään kanssanne rupattelemaan enää pitemmäksi aikaa, minulla on nimittäin kiireitä.” vastasi Rico vakavana ja lähti kävelemään muutaman metrin päästä sotilaiden ohi. Vanhempi orianalaissotilas ei tahtonut päästää Ricoa helpolla ja tarttuikin tämän kädestä kiinni huutaen samalla: “Teidät on pidätetty! Kurja saastainen rikollinen!” Tummansininen siili-mies nykäytti korvaansa, käänsi katseensa orianalaissotilaaseen ja tuijotti tätä pistävän tuimasti. Hänen silmistään selvästi osasi lukea mistä hän ei pitänyt: siitä että häntä otettiin väkisin kädestä kiinni vai siitä että häntä haukuttiin kurjaksi saastaiseksi rikolliseksi orianalaissotilaan toimesta. Rico nappasi vanhemman sotilaan kädestä ja heitti tämän ympäri maahan. Sotilas ikänsä takia mursikin toisen kätensä helposti tömähdettyään maahan.

Vanhempi orianalaissotilas ulvoi kivusta ja kaksi muuta nuorempaa alokasta ryntäsi vanhempansa apuun, joista toinen uhkaili miekalla Ricoa. “Nyt teidät vasta onkin pidätetty, rikollispaska!” miekallaan uhkaava nuori sotilasalokas huusi Ricolle vihaisena. Rico nykäytti niskaansa ja pyöräytti päätänsä hieman, virnistellen vahingoniloisena, kunnes hänen katseensa muuttui vakavaksi. “Suosittelen että lähdette nyt, koska en lupaa että selviydytte hengissä jos yritätte ärsyttää minua yhtään enempää.” Nuori miekalla uhkaava sotilasalokas puri hampaitaan yhteen ja käski kaverinsa perääntyä vanhempi orianalaissotilas kainalossa. Heidän oli pakko viedä vanhempi sotilas ensin ensiapuun, joten molemmat nuorista sotilasalokkaista perääntyikin nopeasti ja ottivat pari ratsua läheltä, jonka yhteen kyytiin nostivat vanhemman kätensä murtaneen orianalaissotilaan. Sotilaat olivat melko pian kaukana ratsujensa kanssa ja Rico huokaisi helpottuneena. Ei hän olisi tahtonut tehdä oikeasti mitään pahaa heille, mutta näinä aikoina piti käyttää hyvinkin kurjia keinoja selviytyäkseen.

Äkkiä siili-mies muisti miksi hän oli lähdössä kyliltä pois ja lähtikin melko pian taas juoksuun, kohti omaa kotiansa metsän siimeksessä. Siellä hän taas kertoisi vaimollensa että Riolla oli tulossa parin päivän kulttua syntymäpäivät ja että heidän olisi pakko keksiä jonkilainen lahja hänelle, sekä Monica vaimo voisi tehdä jotakin hyvää herkkua Riolle.

Parin päivän kulttua sitten koittikin Rion syntymäpäivä. Rio itse ei muistanut sitä, ikänsä takia, ja sen takia hän oli hyvin arvaamaton mitä tuleman pitää. Kun pikku poika astui parin tunnin sisällä takaisin sisälle taloonsa, kun oli ollut leikkimässä ulkona yksikseen, toivottivat Rico ja Monica yllättäen hänelle hyvää syntymäpäivää ja ojensivat yhden lahjan käärittynä vanhaan sanomalehteen. Rio oli ensin hyvin hämmillään että mistä oli kyse, mutta sitten hänen ilmeensä kirkastui ja hän loisti kuin aurinko pirteästi. Rio otti vastaan halpaan vanhaan sanomalehti paperiin käärityn lahjan ja repi sanomalehden pois, kunnes alta paljastui kissalelu. Se oli leikattu ja ommeltu arvottomista vanhoista vaatteista, mutta Riolle se oli hyvinkin arvokas. “Tein sen sinulle, kultaseni.” Rion äiti, Monica, kertoi hymyillen ja silloin Rio hyppäsi halaamaan äitiään ja kiitti tätä iloisena. “Saat kiittää isääsikin, hän etsi käsiinsä tarvittavat kankaat.” kertoi Monica vielä Riolle, jolloin Rio meni halaamaan isäänsäkin ja kiitti tätä sydämmensä pohjasta. Rico ja Monica olivat iloisia siitä että Rio oli iloinen lahjastaan, eihän heillä ollut varaa parempaa hänelle hankkia. Hetken katseltuaan poikansa leikkimistä uuden lelun kanssa, Monica muistutti että keittiöstä löytyisi leipää ja pullaa syntymäpäivän kunniaksi. “Jee! Pullaa!” Rio hypähti maasta pystyyn, otti kissalelun mukaansa ja ryntäsi heti keittiöön pöydän äärelle istumaan ja niin Rico ja Monicakin menivät perässä naurahtaen poikansa innokkuudelle. Sitten he aloittivat ruokailunsa ja juhlivat poikansa syntymäpäivää.

Illemmalla Rio vielä lähti kotipihalle ulos leikkimään uuden lelunsa kanssa. Hänellä riitti puhtia vielä, vaikka päivä oli ollut pitkä kaiken sen juhlimisen kesken. He peräti ehtivät käydä Kandfaelin kylillä kiertelemässä paikkoja ja varsinkin toria. Sen takia Rico ja Monica lepuuttivat silmiään ja jalkojaan sisätiloissa, kun ulkona Rio istahti äkkiä kotipihansa nurmikolle ja asetti kissalelunsa itseään vastapäätä seisomaan ja sitten katseli sitä hymyillen. Tosin yllättäen pikku poika kuuli jonkun kuiskaavan läheisestä metsästä. Rio nousi säikähtäen pystyyn ja katsoi hieman peloissaan metsää päin. Melko pian hän rentoutui, kun kuuli kuiskivan äänen taas ja Rio poika yritti siristää silmiään ja katsoa kuka metsässä kuiskii. Hän ei nähnyt mitään tai ketään metsässä kunnes yllättäen esiin tuli nuori noin 22-vuotias nainen ja heilutti kättänsä Riolle viekkaasti. Hänellä oli joitakin herkkuja toisessa kädessään, joista Rio hyvinkin paljon piti ja tietenkin poika lähti kävelemään naista kohtin hymyillen, jättäen uuden lelunsa maahan kotipihalleen. Hän tahtoi naisen kädessä olevat herkut.

Nainen käveli hieman taaemmaksi metsään, kun Rio jo tarrautui hänen käteensä, jossa näitä herkkuja oli. Mitä lie namusia olikaan, nainen antoi Riolle yhden ja sitten toisen, sen mukaan miten nopeasti Rio popsi niitä poskeensa. Rio oli tyytyväinen naiselle ja kertoi että oli hänen syntymäpäivänsä ja nainen virnisti. “Ihanko totta?” tämä hymyili kysyen ja Rio nyökkäsi ja popsi viimeisen karkin suuhunsa, kunnes sanoi että hän ei saisi olla kauan poissa kotipihaltaan ja oli jo palaamassa takaisin, kunnes yllättäen nuori nainen nappasi Riosta kiinni, vetäisi tämän vierelleen ja nuolaisi pojan korvaa, kuiskaten samalla: “Äläpäs vielä lähde söpöliini~ Vastahan hauskuus alkaa~” Rio kiljui että tahtoi naisen päästää hänestä irti, mutta mitä enemmän Rio rimpuili, sitä kovemmin nuori nainen puristi poikaa ranteista. Nainen läimäytti avokämmenellä Rioa kasvoihin ja heitti tämän maahan, josta pieni poika yritti madella pian karkuun, mutta nainen ei päästänyt. Hän rupesi riisumaan Rion housuja yllättäen, josta poika kauhistui vain enemmän. “Nyt sinä mokoma kyllä pysyt aloillasi-!” huusi nuori nainen ja rupesi valmistamaan itseään hirveään tekoon, mutta yllättäen tummansininen siili-mies iski nyrkillä nuorta naista kasvoihin, minkä iskusta tämä päästi Riosta saman tien irti ja kaatui maahan vauhdilla. Rio ryntäsi isänsä syliin itkien kauhuissaan ja samaan aikaan Monica tuli paikalle, ottaen Riosta kiinni ja katsoi myös itse tuimana nuorta pedofiili naista. “Mitä sinä sairas paska yritit tehdä pienelle pojalleni?! Saastainen pedofiili!” huusi Rico raivoissaan, otti naisen käsiinsä ja ravisti tätä. Naisen poski oli revähtänyt auki Ricon raivoisasta nyrkin iskusta ja tämä ei pitänyt siitä ollenkaan. “Katso nyt senkin-! Poskeni on auki!!” nainen kiljui kauhuissaan poskensa takia, mutta Rico ei tätä sulattanut. “Sinä saastainen paskiainen kuuntelet minua nyt, tapan sinut vielä jos näen sinut täällä enää uudelleen! Saat nyt tyytyä avonaiseen poskeen ja lähteä niin kauas kuin missä pippuri kasvaa! Ja anna olla jos kuulen sinun vielä tehneen jotakin toisille pienille lapsille-!” saarnasi Rico naiselle, joka katsoi tuimana siili-miestä. Rico päästi naisesta irti, joka rupesi siistimään mekkoaan ja verkkosukkiaan ja lähti käsi haljenneella poskellaan juoksemaan karkuun. “Aarh! Anna kun minä näytän tuolle naiselle-!” raivosi yllättäen Monicakin ja yritti lähteä puukon kanssa naisen perään, mutta Rico otti vaimostaan kiinni. “Et ole murhaaja, kultaseni. Ja tuo nainen ei selvästi edes ymmärtänyt mitä pahaa hän teki… En tahdo että perheemme kokee mitään ikävää enää…. Oli se sitten ulkopuolisten tai meidän toimesta……” ja sen sanottuaan Rico käänsi katseensa tärisevään ja itkevään poikaansa. Monica rupesi itkemään myös ja alkoi halaamaan arastavaa poikaansa. Rico ei pystynyt sanomaan mitään, mutta hän oli hyvin surullinen että koko asiaa edes oli tapahtunut. Mitä kamalaa olisikin tapahtunut jos hän olisi tullut yhtään myöhemmin….

Tapaus oli ikävä ja Riossa alkoi parin vuoden aikana näkymään negatiivisen kielteistä käyttäytymistä tyttöjä ja ylipäätänsä naisia kohtaan. Vain äitiään hän sieti yhä normaalisti, kuten oli aina sietänyt ja rakastanut……

Jatkuu….
avatar
Gassu
Admin

Viestien lukumäärä : 267
Join date : 31.10.2013
Ikä : 24

Näytä käyttäjän tiedot http://fireheart.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Harmaa muistojen verho

Viesti kirjoittaja Gassu lähetetty Pe Marras 01, 2013 10:25 am

Luku 2 - Pari vuotta myöhemmin

Oli myöhäinen ilta. Aurinko oli juuri katoamassa horisontissa ja pimeys valtasi pikkuhiljaa osan maailmaa. Samalla Kandfaelin torilla tapahtui. “He ovat täydellisiä sikoja! Riistäjiä ja varkaita!” tummansininen, noin 40-vuotias, siili-mies huusi torin keskellä olevalla aukiolla. Tämän vierellä seisoi vaaleansininen, noin 35-vuotias, siili-nainen joka vaikutti toistavan samaa kuin mitä mies-siili sanoi.

“Älkää luottako Orianaan! Älkää luottako rikkaisiin!” mies-siili huuteli aukiolla ihmisille. “Kuunnelkaa häntä! Älkää uskoko mitä ne saastat teille sanovat! Vastustamme Orianaa! Vastustamme heidän sairasta johtamistaitoa!” nais-siili huuteli myös aukiolla ihmisille. Näin iltasella ei kamalasti rehellisiä ihmisiä kulkenut Kandfaelin kadulla, mutta eipä kyseisessä pikkuisessa rikollisten kylässä ollut kylläkään kamalasti rehellisiä ihmisiä. Olihan tämä kylä melko lailla vaarallinen paikka, jos eksyi yksin kävelemään pimeällä pitkin katuja.

“….Lähdetään.” sanoi mies-siili yllättäen, kun totesi että ihmiset alkoivat olla kylläisiä hänen ja tämän vierellä olevan nais-siilin huuteluihin. “…Juu.” vastasi nais-siili hieman harmissaan, mutta myös väsyneenä. He kävelivät Kandfaelin kylästä pois ja jatkoivat pienen metsän läpi kotitalolleen. Se sijaitsi pienen matkan päässä Kandfaelin kylästä ja oli muutenkin hyvin rauhallisella paikalla, näin yleisesti ajatellen.

“Papa! Mama!” huusi noin 9-vuotias pieni vaaleansininen siili-poika, joka juoksi kotitalosta iloisesti vanhempiensa syliin. “Rio, senkin vekkuli papan poika.” siili-mies sanoi pojalleen iloisena. “Voi sinua maman kulta.” siili-nainenkin sanoi pojalleen ja halasi tätä kovasti. Halattuaan vanhempiaan Rio päästi iloisena irti heistä. “Missä olitte? Mitä teitte? Mitä toitte?” kyseli hän innoissaan. Vanhemmat naurahtivat poikansa innokkuudelle, tuollaista se oli usein. “Kävimme kylässä taas ilmoittamassa kantamme, jotta sitä ei kukaan unohda.” kertoi papa. “Ikävä kyllä emme löytäneet mitään hyvää sinulle tällä kertaa.” kertoi taas mama. Rio pettyi hieman ja ilmekkin muuttui sen myötä, mutta se ei kestänyt kauaa, kun mama jo ehdotti tekevänsä pullaa. “Pullaa! Pullaa!” innostui Rio ja liiteli kädet levällään pitkin pihaa kuin lintu. Mama ja papa olivat siirtymässä sisälle. “Saat olla vielä vähän aikaa ulkona. On jo pimeä.” sanoi mama ennen kuin meni miehensä perässä sisälle. Rio jäi ulos ‘liitelemään’ ja leikkimään.

Sisällä siili-mies meni keittiössä sijaitsevan ruokapöydän luokse istumaan ja katsoi samalla ikkunasta ulos. Hän näki Rion leikkimässä pihalla. “…On hän kyllä hupsu poika, vai kuinka kulta?” Siili-nainen oli tullut melko pian miehensä perässä keittiöön ja näki myös poikansa ulkona leikkimässä. “Kyllä, Rico kultaseni.” tämä vastasi ja mietti hieman hermostuneena mitä tekisi seuraavaksi. Rico huomasi tämän: “Monica? Kaikki hyvin?” Monica säpsähti miehensä sanoihin: “Ah! Kaikki on hyvin. Minä vain en tiedä onko nyt ihan sopiva aika ruveta pullia tekemään, vaikka sanoin Riolle että tekisin niitä.. On jo ilta.” Rico hymähti ja lohdutti vaimoaan: “Kyllä se siitä kultaseni. Voit tehdä huomenna pullia, hoitelen Rion sitten itse.”

Monica naurahti. ‘Hoitelen’, hän sanoi. Kuinka huvittavalta se aina kuulostaakaan, kun hänen oma miehensä yrittää ‘uhmata’ heidän omaa poikaansa, mutta kai se oli yksi syy miksi Rion ja Ricon isä-poika välit olivat hyvät. Kuitenkin, pianhan he saisivat uuden elämän taloon. Monica silitti hieman pyöristynyttä vatsaansa. Tämä lapsi oli se, josta ei koskaan puhuttu. Raskautta ei näkynyt ulkoapäin kunnolla, eikä Riokaan siitä tiennyt. Monica ja Rico tahtoivat pitää asian omana tietonaan, kunnes olisi oikea hetki kertoa siitä itse Riolle. Hän saisi joko pikkusiskon tai pikkuveljen, vaikka Monica oli itse ihan varma että vauva olisi tyttö…..

Jatkuu…
avatar
Gassu
Admin

Viestien lukumäärä : 267
Join date : 31.10.2013
Ikä : 24

Näytä käyttäjän tiedot http://fireheart.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Harmaa muistojen verho

Viesti kirjoittaja Gassu lähetetty Pe Marras 01, 2013 10:26 am

Luku 3 - Antaa menneiden olla

Seuraavana päivänä aamu sarasti ja aurinko herätti kasveja sekä muita eliöitä ja olentoja. Rio haukotteli huoneessaan sängyllään maaten. Hänen huoneensa ei ollut kummoinen, koska he eivät olleet edes tarpeeksi varakkaita hankkiakseen sänkyjen ja muiden perustarvikkeiden lisäksi mitään muuta. Vaatteet hänen äitinsä ompeli, kutoi ja neuloi ihan itse pojalle ja miehelleen. Jotkut hieman arvokkaammat tavarat tosin olivat peräisin Rion isän entisen elämän rikollisuran ajalta. Rico oli nuoruudessaan varastellut paljonkin ja vältellyt orianalaisia sotilaita ja muita uhanneita henkilöitä. On peräti ihme että Rico on näinkin kauan pystynyt elämään rauhassa, ilman että joku olisi tahtonut tulla kostamaan tälle, mutta oli se omalla tavallaan ihan hyvä asia.

Rio, maatessaan sängyllään, katseli huoneensa kattoa hetken ajan ja pian hän nousikin sängyltään ja käveli haukotellen alas portaita. Heidän kotitalonsa oli pieni omakotitalo ja kaksikerroksinen joten yläkerta oli varattu Riolle kokonaan. Kun portaita käveli alas, päätyi yhteen huoneen osaan, josta meni oviaukot keittiöön ja välikköön josta taas löytyi ovi ulos. Samaisessa portaat sijaitsevassa huoneessa oli myös ovi Ricon ja Monican makuuhuoneeseen. Ulkopuolella, talon vieressä, löytyi ulkohuussi ja pesulla he kävivät meressä. Tosin meri oli turhankin kaukana, joten he eivät käyneet useinkaan pesulla ja sen tähden hyvästä hygieniasta heitä ei voinut aina kehua. Harmittihan se Monicaa melkein joka päivä, koska hän nuoruudessaan oli kasvanut perusperheessä jossa oltiin tarkkoja kurista ja varsinkin hygieniasta, mutta koska tilanne oli mitä oli, ei sille voinut mitään ja eipähän heidän elämäntyylinsä ole ainakaan vielä koitunut ongelmaksi.

Oriana oli tosin negatiivisesti Monican ja Ricon mielessä monesti, koska Orianan kiskuri hinnat ja vallanhalu oli jo pidemmän aikaa ollut ongelmallinen monen köyhemmän elämälle. Rion vanhempia suututti myös se mitä he ovat kuulleet Orianasta: että elementillisiä oltaisiin metsästetty rahan takia. He molemmat omasivat maa-elementti voimia, joten olivat myös uhattuna. Huolestuttihan se molempia, koska Rio olisi myös uhkana kuolla orianalaisten käsiin, jos nämä orianalaiset päättäisivät yhtäkkiä hyökätä heidän kimppuunsa. Ovathan he julkisesti vastustaneet Orianaa ja tämän ‘valtiaita’ sekä monet Kandfaelissa tietävät Ricon ja Monican omaavan elementtivoimia. Entäpä syntymätön lapsi? Rico oli hyvin huolestunut vaimostaan kaiken aikaa ja toivoi sekä aneli usein ettei tämä tulisi Kandfaelin kylän keskusta-aukiolle osoittamaan mieltänsä jotta hän ja syntymätön lapsi eivät joutuisi vaaraan. Oli myös vaikeaa jättää Rio aivan yksin kotiin siksi aikaa, kun he kävivät Kandfaelin kylällä. Ties keitä tulisi käymään heidän kodissaan sillä aikaa, kun he olivat poissa. Monica taas pelkäsi niin Rion kuin Ricon puolesta, mutta tahtoi pysyä lujasti Ricon vierellä, kun he pitivät pientä ‘mielenosoitusta’ torilla. Heidän onnekseen koti oli hyvin piilossa pienen metsän takana, joten ihan kuka tahansa sitä ei heti löytäisi, mutta kulki heidän tontin ohitse kyllä pieni metsäpolku joten eivät he aivan piilossa olleet. Rio taas ei pikku poikana ymmärtänyt vaaraa, mutta eivätpä hänen vanhempansa olleet siitä sanoneetkaan mitään, koska tahtoivat Rion elävän huolettomasti. Eihän poika edes muista mitä hänelle oli tapahtua, kun hän oli noin 5-6 vuotias tai näin ainakin Rico ja Monica olettivat… Tosin oli tapahtunut mitä hyvänsä, oliko heidän mielenosoitus toimintansa oikein? Oliko oikein Rioa kohtaan pitää salassa vielä syntymätön lapsi? Olivatko he turvassa? Oliko ylipäätänsä oikein olla kertomatta Riolle heidän olevansa melkein jatkuvasti vaarassa? Nämä kysymykset askarruttivat usein Monicaa ja Ricoa, vaikka Rico otti niistä enemmän huolenaihetta.

“Voi miksi minun pitikään koskaan aloittaa rikosuraani?”, mies mietti menneitä harmitellen ja voivotellen keittiön pöydän äärellä, lueskellen samalla aamulehteään jonka löysi aikaisin aamulla Kandfaelissa kävellessään. “Rauhoitu kulta. Kyllä me pärjäämme. Hyvinhän meillä on mennyt nämä vuodet ja Riosta on kasvanut jo iso poika. Antaa menneiden olla.” rauhoitteli Monica miestänsä ja yritti hymyillä lämpimästi tälle. Rio tuli keittiöön pirteästi hymyillen. “Hei mama ja papa! On nälkä.” tämä sanoi saman tien ja naama muuttui hieman neutraaliksi nälkäisen kurnivan mahan takia. Monica naurahti ja Rico hymähti hymyillen. “Huomenta vain poikaseni.” vastasi Rico pojalleen joka hyppäsi pöydän äärellä olleeseen tyhjälle vapaalle tuolille. Monica toi Rion eteen lautasen jossa oli juuri keitettyä kaurapuuroa. Aluksi poika aloitti syömisen käsillään, johon Monica ärähti: “On meillä lusikoitakin. Oletko edes pessyt kätesi?” Rio hiljeni ja lopetti käsin ahmimisen, siirtyi ulos kaivon äärellä olevan ämpärin luokse jossa oli vettä ja pesi siinä kätensä. Sitten hän siirtyi takaisin sisälle, jossa hänen äitinsä antoi tälle lusikan käteen ja sitten Rio kiltisti söi puuroaan lusikan avulla. Rico luki lehteään kaikenaikaa, kunnes katsoi ulos aurinkokelloon. “On melkein keskipäivä..” mies sanoi äkkiä ja Monica hätkähti. “Nyt jo?” tämä sanoi ja käänsi katseensa poikaansa, “Rio, heräsit aika myöhään tänään.” Rio söi lautasensa äkkiä tyhjäksi, pyyhki kädellään suutansa ja hymyili äidilleen. “Anteeksi, mama. En jaksanut nousta tänään aikaisin.” poika vastasi äidilleen joka huokaisi. “Hyvä on. Kunhan et ole sairas tai mitään.” sanoi Monica hymyillen pojalleen ja silitti tämän päätä hellästi.

Rio hymyili, mutta se ei kestänyt kauan, kun Rico nousi jo seisomaan ja sanoi että hänen täytyy mennä taas Kandfaelin torille, tekemään ‘tiedät-kyllä-mitä’. Rion mielentila muuttui hieman surulliseksi. Kuten aina: Isä ja äiti menevät torille tekemään jotakin josta he eivät kerro kaikkea hänelle ja hän joutuu muutenkin olemaan monta tuntia aivan yksin kotona ja vielä sisällä. “Se-selvä on kultaseni. Tulen mukaan.” vastasi nainen miehelleen hymyillen. “Eikä!” huudahti Rio närkästyneenä yhtäkkiä. Rico ja Monica katsahtivat poikaansa ihmeissään, koska eivät odottaneet Rion vastustavan heidän lähtemistään. “Mikä nyt on, Rio?” kysyi Monica huolestuneena pojaltaan. “Te aina lähdette Kandfaelin torille ja jätätte mut ihan yksin! En tahdo jäädä yksin!” raivosi pieni poika vihaisena vanhemmilleen. Monica huokaisi hieman surullisena ja Rico rapsutti korvansa takaa miettiessään. “Mitä jos sanoisin että saat tulla huomenna meidän kanssamme torille sitten?” ehdotti mies yllättäen, josta Monica hieman säikähti. Voisivatko he todella ottaa Rion viimein mukaansa osoittamaan mieltä vai tekevätkö he jotakin muuta huomenna torilla? Rio innostui suunniltaan ja hyppelehti ilosta keittiössä, huutaen samalla “Jee! Jee!”. “Ku-kulta?” ihmetteli Monica miehelleen, joka vastasi rauhoittavasti: “Ei mitään hätää, Monica rakkaani. Teemme huomenna jotakin muuta kuin sitä…” Nainen rauhoittui kuultuaan miehensä rauhoittavan vastauksen ja sitten myös hän hymyili iloisen tyytyväisenä. Viimeinkin he voisivat pitkästä aikaa viettää aikaansa poikansa kanssa Kandfaelin torilla. “Noh, menemme nyt torille äidin kanssa. Ole kiltisti, Rio.” sanoi Rico ja lähti reippaasti ulos. Rio katsoi isänsä perään hiljaa ja käänsi sitten katseensa äitiinsä. “Mama, huomenna?” Monica silitti poikansa päätä hellästi ja nyökkäsi hymyillen. “Huomenna.” Ja sitten Monica lähti miehensä perään, heiluttaen samalla pojalleen ennen kuin lukitsi ulko-oven ulkopuolelta. “Kyllä Rio pärjää.”

Jatkuu…
avatar
Gassu
Admin

Viestien lukumäärä : 267
Join date : 31.10.2013
Ikä : 24

Näytä käyttäjän tiedot http://fireheart.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Harmaa muistojen verho

Viesti kirjoittaja Gassu lähetetty Pe Marras 01, 2013 10:27 am

Luku 4 - Verenmakuinen muisto

Monica ja Rico olivat olleet Kandfaelin torilla jo iltamyöhään asti. Rio oli ollut kotona sisällä ainakin yli seitsemän tuntia jo ellei enemmän ja hän sai tehdä tarpeensa pieneen pottamaiseen astiaan, koska ei päässyt ulos muuta kuin yläkerran ikkunasta ja sieltähän hän ei mennyt ulos ihan vain hätänsä vuoksi. Pieni poika alkoi huolestua sillä vanhemmista ei ollut kuulunut pitkään aikaan mitään. Oliko heille tapahtunut jotakin?

Yllättäen ovelle koputettiin ja Rio ilahtui. “Mama? Papa?” tämä ilahtuen kysäisi, mutta yllättäen kuului laukaus ja oveen hakattiin kovaa. Rio oli kauhuissaan, koska hän tajusi ettei oven takana ollutkaan hänen vanhempansa. Joten jos he eivät olleet oven takana niin ketkä? “Avatkaa ovi heti!” kuului oven takaa ja oven hakkaaminen vain jatkui. Rion vanhemmat eivät olleet tulleet takaisin ja Rio itse oli aivan peloissaan, sillä hän ei tiennyt minkälaista porukkaa oven takana oikein oli eikä hänellä ollut avainta avaa ovea tosin sitä hän ei olisi varmaan edes tehnytkään. Yllättäen hiljeni ja Rio hiipi oven luokse ja yritti kuunnella mitä sen takana ulkopuolella puhuttiin. “Ketään ei näy olevan sisällä. Poltetaan se.” matala miehen ääni sanoi. Rio pelästyi, he aikovat polttaa hänen kotinsa ja hän kuolisi sisälle ellei kiinnittäisi vieraiden ihmisten huomiota tai karkaisi yläkerran ikkunasta. Rio yritti ensin kiinnittää vieraiden huomion, mutta jätti sen tekemättä, kun kuuli mitä he seuraavaksi sanoivat: “Vaikka sisällä olisikin joku, tappaisimme heidät kuitenkin.” Tämän jälkeen Rio käveli pari askelta etäämmälle ulko-ovesta ja lähti juoksemaan portaita pitkin yläkertaan ja sitten ikkunalle. Hän avasi ikkunan ja haistoi savun. He olivat jo sytyttäneet ulkopuolella palon! Rio kipitti seinällä olevia tikapuita pitkin alas vauhdilla ja lähti juoksemaan kohti viereistä metsää. Hän luuli olevansa piilossa, mutta yllättäen hänen eteensä tuli noin 11-vuotias pinkeän värin omaava hai tyttö kirveen kanssa. Rio kiljaisia kauhusta, koska hän ei voinut sietää tyttöjä ja ylipäätänsä naispuolisia ihmisiä. Poika peruutti kauhuissaan ja yritti pitää tyttöä etäällä, joka otti ilmeettömästi kirveen kumpaankin käteensä ja rupesi heiluttelemaan sitä Rioa kohti, aivan kuin osuakseen häneen. “He-hei! Mitä sä yrität?!” Rio huudahti kysyvästi pinkeälle hai tytölle, joka ei vastannut mitään. Rio huomasi miten hai tytön ilmeetön ilme oli muuttunut virnisteleväksi ja hulluksi. Poika tajusi ettei tytöllä ollut kaikki kohdallaan ja tällöin käytti hieman maaelementti voimiaan apunaan: Rio kutsui maan alta muutaman pienen ohuen juuren avukseen jotka ottivat hai tyttöä jaloista kiinni ja kompastuttivat tämän maahan. “Elementillinen?” ajatteli hai tyttö maassa makaessaan. Rio poika lähti juoksemaan toiseen suuntaan, jolloin vastaan tuli noin 11-vuotias sinisen värinen rausku poika. Tämä yritti heittää Rioa kohti isolla puukolla, mutta Rio hypähti sivummalle järkyttyneenä. “Mikä teitä kahta vaivaa!?” hän huudahti uudelleen kysyvästi. Missään heidän touhuissaan ei ollut järkeä. “Daleron perhe täytyy kuolla, se on käsky ja siitä maksetaan.” sininen rausku poika vastasi. Hai tyttö oli ehtinyt jo nousta rauhallisesti ylös maasta ja piti kirvestään toisessa kädessään, raahaten tätä perässään rausku pojan vierelle. “Tämä siili poika on elementillinen.” hai tyttö kertoi. “Niinkö? Niistähän maksetaan maltaita Orianassa.” rausku poika vastasi. Rio nielaisi, nyt hän oli joutunut pahaan tilanteeseen.

Kuusi muuta vanhempaa karskia ja hyvinkin likaista miestä Dalero perheen palavan kodin edessä olivat huomanneet hai tytön ja rausku pojan löytäneen Rio pojan. “Hienoa työtä kakarat. Löysitte tuon ipanan, joka kuuluu sille pariskunnalle.” sanoi eräs miehistä, mutta tämän sanottuaan hai tyttö iski miestä kirveellä jalkaan. “Älä kutsu meitä kakaraksi.” tämä sanoi miehelle lopulta ja katsoi hyvin tuimasti. Mies karjaisi, kun kirves lävisti hänen jalkansa ja kun hai tyttö veti sen lopulta pois niin mies hiljeni ja piti itkua kurkussaan. Toinen miehistä huusi ihmeissään: “Mitä sä oikein luulet hei tekeväsi?! Iskeä nyt toista jalkaan noin!! Senkin-!” Hai tyttö hymähti vakavasti ja hänen terävä katseensa hiljensi miehet. Se oli kummallista, koska tyttö oli kuitenkin hyvin nuori, mutta kylmän oloinen, peräti tunteeton. Eikä hän näyttänyt välittävän ketä hän iskee kirveellään, kunhan hän tekee tehtävänsä.

Rio yritti tuon kohtauksen ajan lähteä karkuun, mutta rausku poika nappasi hänestä kiinni ja yllättäen raahasi tämän kohti palavaa taloa ja heitti Rion kohti liekkejä. Rio luuli jo kuolevansa talon mukana, mutta yllättäen isot suuret juuret nappasivat Rion käsiinsä ja poika huomasi hänen isänsä hyökänneen jo yhden miehen kimppuun, tappaen tämän raa’asti lävistämällä terävällä juurella. Tietenkään Rio ei ollut tottunut moiseen verilöylyyn, joten hän tärisi kauhusta. Elossa olevat miehet ottivat miekat, puukot, soihdut ja keihäät sekä jouset esille ja rupesivat omalta osaltaan vastaamaan hyökkäykseen. Rico sai muutamia osumia, mutta hän ei välittänyt, kunhan hän pystyi suojelemaan poikaansa. Monica tuli myös esiin ja iski nyrkillä yhtä miestä kasvoihin. Kolme miehistä lähti pakoon, kun taas kolme muuta kuolivat Monican ja Ricon käsittelyyn. Rio oli järkyttynyt, mutta kuitenkin helpottunut että hänen vanhempansa olivat palaneet takaisin ja pelastivat hänet. Juuri kun Rio oli huokaisemassa helpotuksesta, hyökkäsi hai tyttö kirveen kanssa, iskien Ricon kaulaan ja tämä menetti henkensä heti. He eivät olettaneet noin pienien lasten olevan noinkin vaarallisia. Hai tyttö jatkoi kirveellä iskien Ricon ruumista, katkaisi tämän pään ja iski tätä selkään uudelleen ja uudelleen. Monica huusi järkyttyneenä, käski Rion paeta ja yritti tappaa hai tytön, mutta rausku poika ehti iskeä Monicaa takaa päin isolla terävällä ja pitkällä miekalla. Monica oli vielä elossa, kun poika katkaisi lopulta Monican kyynelehtivän pään ja kun rausku poika huomasi hai tytön edelleen iskevän mies siilin ruumista vielä niin tämä rauhoitteli hai tyttöä että mies siilin ruumiin turmeleminen ei enää auttanut, nyt heidän piti vain kerätä talteen elementtivoimat.

Rio oli joutunut melkoiseen shokkiin ja hän oli äitinsä käskystä juossut niin pitkälle kuin vain jaksoi. Hän juoksi ja juoksi, eikä enää tiennyt mitä tehdä tai mitä tuntea. Hän oli nähnyt kuinka ne lapset teurastivat hänen vanhempansa ja kuinka hänen talonsa paloi. Ja mitä se höpinä aikaisemmin oli Orianasta tai maksuista? Ei, hän ei voinut nyt ajatellakaan. Rio itki ja itki, juoksi ja juoksi ja myöhemmin hän löysikin itsensä Kandfaelin torilta. Hän ei välittänyt mitä hänelle tapahtuisi, hän olisi vain tahtonut lopettaa sen sydäntä särkevän surun ja kauhun, minkä hän oli kokenut, nähnyt. Hän toivoi ettei koko juttua olisi koskaan tapahtunutkaan.

“Hei, katso kuka se tuolla aukiolla kumarruksissa on!” miehen ääni kuului yllättäen Rion takaa ja kun poika käänsi katseensa taakseen, huomasi hän ne kolme samaa miestä sieltä hänen kotipihansa luota. “Py-pysykää kaukana minusta!” Rio karjahti edelleen järkyttyneenä. Pitihän hän miehiä osasyyllisinä vanhempiensa kuolemaan ja heidän syytänsähän se oli että hänen kotinsa ylipäätänsä tuhoutui. “Kuules poitsu, ei tarvitse pelätä. Me aateltiin että ei me sua tahdota tappaa, se olisi kuitenkin aika ikävää tuhlata noin nuoren ja kyvykkään pojan elämä sellaiseen.” eräs miehistä kertoi. “Niin, me aateltiin kasvattaa sut. Nähtiin nimittäin mitä sun vanhemmillesi kävi, joten oot ihan orpo nyt ja tuskin tahdot orpokotiin.” toinen miehistä jatkoi. “Jep jep. Sit mä taas en oo vieläkään toipunu siitä kun se yksi likka kakara iski mua kirveellä jalkaan. Joten sun kasvattaminen olisi vähän kuin takaisinmaksua sille kakaralle.” kolmas sanoi. “Tosiaan. Me myös suojeltais sua ja ei kerrottaisi että olisit selvinnyt tuosta verilöylystä. Meki kuule menetettiin hyviä kavereita.” kertoi vielä toinen mies. Rio oli edelleen järkyttynyt, surullinen ja itki, mutta myöntyi sitten miehien kasvatettavaksi…… Mutta Rio ei tajunnut miten ankaralla kädellä miehet häntä kasvattivatkaan. Häntä ei arvostettu, saati rakastettu. Hänet koulutettiin varkaaksi. Rioa kutsuttiin usein paholaiseksi, koska hän keksi ties mitä metkuja omaan suruunsa ja rakkaudenpuutteeseensa ja lopulta miehet painoivat polttomerkin Rion oikeaan kämmeneen ja siitä lähtien Rion oikeassa kämmenessä on lukenut “DEVIL” jota Rio näinäkin päivinä piilottelee siteiden alla…………………

Hän ei muista menneisyyttään,
vaikka herääkin usein itkien painajaisiinsa.
Hän ei ymmärrä miksi, eikä muista miksi.
Hän vain muistaa raiskauksen yrityksen ja hänen vanhempiensa surman,
mutta muista muistoista hänellä on harmaan sumuinen verho.

LOPPU
avatar
Gassu
Admin

Viestien lukumäärä : 267
Join date : 31.10.2013
Ikä : 24

Näytä käyttäjän tiedot http://fireheart.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Harmaa muistojen verho

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa