Komentaja Hiorisha

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Komentaja Hiorisha

Viesti kirjoittaja Gassu lähetetty Pe Marras 01, 2013 10:31 am

Tarinan nimi: Komentaja Hiorisha
Ikäsuositus: K-13, sisältää hieman verisiä kohtia
Päähenkilöt: Jomara Hiorisha
Tekijän huomautus: Tarina kertoo lähinnä pienen osan Jomaran menneisyydestä, vaikka loppuvaiheessa Neraq on mukana myös.

Varoitan: En itse ole mikään parhaimpia tarinan kirjoittajia joten älkää missään nimessä järkyttykö tarinan kankeudesta ja muusta *piip* jutusta.
--------------------------------

Aikaisin aamulla Orianassa, Kultaisessa kaupungissa, valmistauduttiin lähtöön Witoldiin. Joukko nuoria sotilaskokelaita oli varustautunut hyvin. Heidän komentajansa, noin 30-vuotias Jomara Hiorisha, istui suorana hevosen selässä ja hymyili iloisesti. “No niin sotilaskokelaat, -alokkaat tai miksi teitä voisi kutsuakaan, nyt menemme Witoldiin tarkistuskäynnille.“ kertoi Jomara ja sotilasalokkaista osa nyökkäsi näkyvästi asialle. Sitten hän kysyi: “Tiedättekö miksi?” Sotilasalokkaat olivat hiljaa. He eivät olleet varmoja miksi he tämän tekevät, joten Jomara vastasi itselleen: “On meidän orianalaissotilaiden velvollisuus käydä tarkastuskäynneillä meille tärkeissä paikoissa, joita hallitsemme. Jos emme kävisi, voisivat kaikki ihmiset hyppiä pitkin seiniä kuin hullut ja sehän ei olisi mukava näky.” kertoi Jomara hymyillen sotilasalokkaille. Kuului naurua ja iloista kikatusta, kun Jomara heitti huumorilla vitsailujaan, vaikka samalla ne olivat tottakin. “Olisi ikävää antaa hiirien pomppia pöydillä, samalla kun kissat ovat pesäkolossaan.” hän jatkoi ja komensi: “Riviin, järjestys!” Sotilasalokkaat olivat heti rivissä ja järjestyksessä, Jomara komensi: “Parijonoon, hep!” ja sotilaat olivat heti parijonossa. “Seuratkaa minua, ja mars!” hän jatkoi ja sitten komensi hevosensa liikkeelle ja ratsasti itse tämän selässä, sotilasalokkaiden edessä. Alokkaat seurasivat kiltisti perässä parijonossa. He menivät Orianan satamaan ja nousivat laivan kyytiin, josta alkoi matka kohti Zoltania. Jomara antoi sotilasalokkaiden rentoutua sen matkan ajan.

Sotilasjoukon saapuessa komentajansa kanssa laivalla Zoltaniin, komensi Jomara heidät taas parijonoon ja seuraamaan perässä. He nousivat laivasta pois ja jatkoivat jalan Zoltanin kaupungin poikki kohti Anwaria. Matkalla Anwariin, Jomara hevosensa selässä oli hyvin epävarman oloinen ja hänen naamansa myös oli hyvin vakava. Hän vilkuili sivusilmällä ympärillä olevaa metsää ja vahti. Sotilasalokkaat aavistivat että kaikki ei ole aivan hyvin. Yksi alokkaista, heti Jomaran takana, avasi suunsa ja kysyi: “Ko-komentaja? O-onko kaikki hyvin?” Jomara käänsi katseensa taakse, alokkaaseen joka kysyi ja ennen kuin hän ehti avata suunsa, ammuttiin luoti joka meni juuri ja juuri Jomaran korvan vierestä, raapaisten korvaa samalla ja aiheuttaen pientä verenvuotoa. Hevonen pelästyi ja Jomara yritti samalla rauhoittaa tätä kun hän myös itse säpsähti ja huudahti: “Hyökkäys! Suojautukaa!” Kaikki sotilasalokkaat hyppäsivät nopeasti suojaan viereisiin pusikkoihin, ojaan, kivien ja puiden taakse.

Joukko maantierosvoja tuli esiin ja heillä oli pyssyt ja jouset mukana. Heitä oli ainakin kymmenen. Jomara oli keskellä tietä hevosen selässä ja maantierosvot naurahtivat kun tämä ei mennyt ajoissa suojaan. Nyt heillä oli tilaisuus ampua orianalaiskomentaja siihen paikkaan ja samalla yrittää kaataa alokassotilaat samaan paikkaan. “Säälittävä orianalainen, maista tästä!” eräs maantierosvoista huusi ja ampui pyssyllä Jomaraa, mutta tämä ehti väistää kyyristymällä hevosensa selässä. Joku alokassotilaista teki hätäisen hyökkäyksen pusikosta ja iski miekalla maantierosvon vatsan läpi. Tämä valui tuskaisena polvilleen ja kaatui hengettömänä vatsalleen maahan. Toinen maantierosvoista laukaisi aseen suoraan orianalaissotilaan ohimolle ja tämä kuoli heti.

Jomaran luonne muuttui hyvin vihaiseksi tapahtuneesta ja hän ojensi oikean kätensä sivulle. Maantierosvot sekä alokassotilaat ihmettelivät mitä hän oikein yritti tehdä ja rosvot valmistautuivat ampumaan pyssyillä ja jousilla tätä orianalaiskomentajaa. Yllättäen savuava verho ilmestyi Jomaran käteen ja kun se laantui, piteli hän yhtäkkiä erikoislaatuista asetta. Sen toinen pää oli suuren veitsen kaltainen ja toinen suuren piikkimoukarin kaltainen. Maantierosvot eivät uskoneet näkemäänsä ja osa hieroikin silmiään. Jomara piti aseen veitsipuolta maata kohti ja sanoi: “Mors Norus.” Samantien hän pudotti aseensa veitsipuoli edellä maahan ja tämä upposi kuin suohon. Maantierosvot olivat ihmeissään ja osa naurahti: “Hah! Ja mitä nyt muka tapahtuu?” Sotilaat katsoivat komentajaansa ihmeissään. “Mitä tämä oikein aikoi?” he miettivät. Jomara avasi suunsa ja vastasi rosvoille: “Tämä tapahTUI!” ja yhtäkkiä maasta tuli veitsenterät esiin ja lävisti kaikki yhdeksän rosvoa salakavalan nopeasti, jotka toistensa vieressä seisoivat. Veitsenterät katosivat takaisin maan alle josta ilmestyi savuverho ja katosi ilmaan ja terällä lävistetyt, tai tarkemmin sanoen seivästetyt, rosvot kaatuivat maahan kuin elottomat nuket.

Nuoret alokassotilaat katsoivat järkyttyneinä ja osa jopa pahoinvoivana nähtyään sen kaiken veren ja pahoin runnellut ruumiit. “Katsokaa sotilaat! Tämä tulee olemaan melkein joka päiväinen näkynne! Tottukaa siihen.” huusi Jomara hevosensa selästä, tiedostaen asian alokassotilaille. Alokkaat olivat osittain shokissa. Jomara ymmärsi tämän ja komensi sotilaat parijonoon. He jatkoivat vähän matkaa Anwaria kohti, kunnes pysähtyivät ja jäivät lepäämään muutamaksi tunniksi sekä selvittivät päätänsä.

Kymmenen tunnin päästä sotilasryhmä Hiorisha komentajansa kanssa olivat päässeet jo Anwariin. Loppumatka oli edennyt hiljaisesti, mutta loistavasti ilman turhia ongelmia. Siellä Jomara antoi sotilaiden rentoutua ja unohtaa matkalla tapahtunut traumaattinen välikohtaus. Anwarin kansalaiset katselivat orianalaissotilaita hieman peläten ja Jomara tiedosti tämän, mutta ei välittänyt. Parin tunnin jälkeen Jomara komensi paria löytämäänsä alokassotilasta keräämään loput kymmenen muuta sotilasta takaisin ryhmäksi, jotta he voisivat jatkaa matkaansa kohti Witoldia. “Meidän on ehdittävä Witoldiin ennen yömyöhää.” sanoi Jomara sotilaillensa. Nämä nyökkäsivät ja lähtivät etsimään loput sotilaat kasaan. Jo tunnissa kaikki alokassotilaat odottivat kiltisti asennossa rivissä komentajaansa, joka ratsasti hevosensa selässä edelleen selkä suorana ja tarkisti että kaikki kaksitoista sotilasta olivat kasassa. Sen jälkeen Jomara käski nämä parijonoon taaksensa ja sotilaat tottelivat. He etenivät Anwarin satamaan ja nousivat laivaan. Siellä he rentoutuivat ja Jomara silitteli ja harjasi hevostaa. Sitten hän laittoi harjan takaisin hevosen satulasta roikkuvaan laukkuunsa ja käveli laivan laidalle ja kurkotti sen yli mereen, ajatellen samalla: “Mitähän sinä mahdat tehdä nyt, Triger?”

Parin tunnin sisällä laiva olikin jo Witoldin satamassa. Jälleen kerran Jomara komensi sotilaansa parijonoon hevosensa taakse ja hyppäsi itse satulaan. Jatkuva toistelu alkoi jo kyllästyttää Jomaraa itseään, mutta hän yritti olla hyvä esimerkki nuoremmalle sotilaspolvelle, joten ei viitsinyt näyttää oikeita tunteitaan koko asiassa. Jos hän nyt rupeaisi luovuttamaan komentamisessa ja saisi nuoremmat sotilaspolvet laiskoiksi raukoiksi, saisi hän melkoisen suuren rangaistuksen ylemmältä taholta ja sitä Jomara tahtoi välttää eniten.

Noustuaan laivasta ja johtaessaan sotilaita pitkin Witoldin teitä, Jomara komensi nämä tarkistamaan jokaisen ympäristön, majatalon, kahvilan ja baarin. Tätä se oli, tarkastuskäynti meinaan. Täytyy tarkistaa Orianan hallituksen omistamat kaupungit ja kylät, niiden ympäristöt ja yleisörakennukset. Jomara huokaisi väsyneenä ratsunsa selässä. Hän oli oikeasti hyvin väsynyt, vaikka koko päivänä ei ole paljon mitään tapahtunut, vain matkat ovat olleet pitkästyttäviä. Ellei tietenkin lasketa niitä maantierosvoja mukaan.

Pian pari sotilasta tuli takaisin komentajansa luokse ja kertoivat raporttinsa. He eivät olleet huomanneet tai löytäneet mitään epäillyttävää omalta tarkistusalueeltaan. “Hienoa työtä.” totesi Jomara näille alokassotilaille. Vaikuttaa siltä että ainakin nämä kaksi sotilasta voivat jonakin päivänä tehdä todella hienoa työtä uransa etenemiseksi. Sotilaspari vaikuttivat ylpeiltä itseensä ja sehän vain oli hyvä asia sillä se kertoi että he uskoivat itseensä jollakin tavalla.

Jomara ratsasti Witoldin tietä eteenpäin, odotteli muiden alokkaiden raportteja ja samalla katseli itse ympärille, pari sotilasta perässään. Yllättäen kuului naisen huudahdus “Sinä kurja orianalainen, kuole!” ja nainen hyökkäsi puukko ojossa Jomaran kimppuun. Jomara ja tämä nainen putosivat kummatkin hevosen satulasta.

Nainen oli hyvin vihainen, aggressiivinen, mutta kaunis. Jomara katsoi hymyillen naista. Hän ei osannut oikein kuvailla tätä tunnetta mitä hän tunsi, kun huomasi kenet sai päällensä. Hän tunsi kuinka lämmin tunne valtasi hänen mielensä, rintansa ja kuinka kaikki maailman murheet olisivat kadonneet heti. Hiorisha komentaja joutui hetkeksi naisen kauneuden valtaan. Kaakaomaisen ruskeat hiukset, ihana pehmeä iho ja kauniin suklaanruskeat silmät ja mikä muoto….

Kuitenkin todellisuudessa nainen yritti puukottaa Jomaraa kaulaan, mutta palattuaan takaisin todellisuuteen rohkea orianalaiskomentaja piti naisen puukkoa pitävästä kädestä kiinni ja piti tätä terävää esinettä kaukana itsestään. Hän otti naisen kaulasta kiinni, heitti naisen jaloillaan hieman ilmaan ja käänsi näin puolia. Nyt Jomara oli päällä ja piteli aggressiivista rimpuilevaa naista aloillaan, tämän maatessa selällään maassa. Urhea komentaja sai puukon pois naisen kädestä ja piteli hänen kummastakin ranteesta tiukasti kiinni. Jomaran teki mieli suudella naista, mutta halusi jättää sen tilaisuuden alttarille. Koko tämän ajan nämä kaksi alokassotilasta, jotka olivat komentajansa perässä seuranneet, eivät tienneet mitä tekisivät ja olivat ihan hiljaa sivulla, katsomassa Witoldin asukkaiden kanssa Jomaran ja tämän kauniin naisen välistä kamppailua.

“Kuka sinä olet, kaunokainen?” kysyi Jomara hellästi naisen päällä. Nainen rauhoittui hieman, sylkäisi Jomaraa kasvoihin ja vastasi: “Olen Neraq… Sitä enempää sinun ei tarvitse tietää, kun teloitatte minut. Te saastaiset orianalaiset!” Jomara naurahti, käski kahden sotilaan ottaa hetken Neraqista kiinni ja päästi sitten irti naisesta, pyyhkäisten samalla kasvoiltaan Neraqin syljen. “Olen valmis kuolemaan, vaikka en pystynyt tappamaan edes yhtä saastaista komentajaa..” sanoi Neraq varman typerän rohkealla äänellä. Jomara kaappasi Neraqin äkkiä käsiinsä ja heitti hänet olkapäälle makaamaan, josta nainen yllättyi tyystin. “He-hei! Mitä luulette tekevänne?! Teloittaahan teidän minut pitää!” huusi Neraq hämmentyneenä. “Sinusta tulee vaimoni.” kertoi Jomara hymyillen. Neraq järkyttyi kauhusta, rimpuili ja potki Jomaraa vihaisesti ja katuen että hänen pitikin hyökätä mokoman kimppuun juuri tänään. “Minusta ei koskaan tule sinunlaisen hirviön vaimoa! Ei ei ei ei!!” Neraq huusi ja kiljui. Witoldin asukkaat katsoivat hyvin kauhuissaan tapahtumaa ja nämä pari sotilasalokasta eivät osanneet sanoa mitään asialle. He olivat kaikki yhtä yllättyneitä orianalaiskomentajan päätöksestä naida tuntematon kaunis witoldilainen nainen.

Jomara heitti Neraqin ratsunsa satulaan, mutta tämä yritti saman tien hypätä pois satulasta kuitenkin, joten Jomara sitoi naisen ranteet ja jalat kiinni satulaan pitkällä vahvalla köydellä. “Hei! Päästä minut irti senkin saasta! Minä… minä tapan sinut!” nainen uhkasi. Jomara nyökkäsi hymyillen ja hyppäsi itsekin satulaan, vain niin että näki naisen edessään.

Loput Orianan alokassotilaista päätti viimein tulla takaisin tarkistuskierrokseltaan ja antoivat raporttinsa komentajalle. Osa heistä ihmetteli myös miksi komentajalla oli nainen satulassaan. “Komentaja Hiorisha, miksi teillä on tuo nainen satulassanne?” kysyttiin ja tähän hän vastasi: “Minä rakastan häntä ja siksi nain hänet.” Sotilaat yllättyivät ja nainen murisi vihaisena häntä rakastuneena tuijottavalle orianalaiskomentajalle. “Noniin sotilaat, aika palata takaisin Orianaan ja kiireesti!” sanoi Jomara kovaan ääneen hevosen selästä. Sotilaat ihmettelivät miksi lähteä heti takaisin päin, kun yökin on tulossa. “Tulette monesti kohtaamaan öisiä matkojakin, joten tämä on vasta harjoittelua sille.” vastasi Jomara ja komensi sotilaat kerran taas parijonoon ja niin he poistuivat satamaan, laivaan.

-LOPPU-
avatar
Gassu
Admin

Viestien lukumäärä : 267
Join date : 31.10.2013
Ikä : 24

Näytä käyttäjän tiedot http://fireheart.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa