Kun tie haarautuu kahteen suuntaan

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Kun tie haarautuu kahteen suuntaan

Viesti kirjoittaja Demy lähetetty La Marras 02, 2013 2:13 pm

INFO
Name: Kun tie haarautuu kahteen suuntaan...
Ficker: Demy
Pairing: Triser x Sirena
Else: Tarkoitus oli tehdä oneshot, mutta koska meikäläisellä sattuu olemaan nyt improvuoro niin päätin jakaa tämän kolmeen osaan. Tässä on siis osa 1/3. Loput osat tulevat olemaan kuitenkin hieman pitempiä. Triser (C) Gassu, Sirena (C) Erushi, muut hahmot (C) piirtäjät. Have fun
---------------------------------------------------------------------
Kun tie haarautuu kahteen suuntaan... 1/3
---------------------------------------------------------------------

Vaalea iltapuvun helma lakaisi lattiaa Orianassa - Rosselinien perheen ainokaisen tyttären huoneessa. Pitsireunuksin koristetut hihat ja helma mukaan lukien tummansinisin nauhoin koristeltu kaula-aukko tekivät iltapuvusta kantajineen hyvin henkeä salpaavan näyn. Noin taitavaa käden jälkeä oltiin tavattu harvassa ja tällaisia pukuja möi vain kuulluimmat ompelimot tai muut maankuullut pukujen valmistajat. Nuori tyttö pysähtyi ikkunan eteen ja jäi tuijottamaan tähtitaivasta. Puolikuu... seuranaan paljon tähtiä. Sirena nojasi kyynärpäillään ikkunan reunaan ja katseli lumoutuneena kuuta. Tähtiä oli niin paljon... Kuu taas oli aivan yksin... Olikohan se yksinäinen...? Tyttö hätkähti huomatessaan kuun vierestä kiitävän tähdenlennon. Sirenan kasvoille tuli iloinen hymy ja hän risti kätensä keskittyen. Siinä samassa ovi aukesi ja huoneeseen astui Alma pölyhuiskun kanssa.

"Anteeksi, keskeytinkö jotain, Sirena-neiti?" jääkarhu kysyi. Sirena kääntyi Alman puoleen hymyillen.

"Et suinkaan. Näin vain tähdenlennon ja tein toivomuksen", tyttö vastasi. Alma pyöräytti silmiään, "Lapsi-parka. Saa nähdä aikuistuuko hän koskaan. Minä en enää usko moiseen hölynpölyyn". Sirena hymyili tavanomaisesti vastaukseksi. Alma osasi toisinaan olla hieman ironinen, mutta hänelläkin on hyvä sydän. Ei hän pahaa tarkoita.

"Oliko sinulla jotain asiaakin?" Sirena kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Alma katsahti kelloon ja sitten taas Rosselinien tyttäreen, "Ei varsinaisesti. En vain ole nähnyt teidän poistuvan huoneestanne tänään kertaakaan. Onko jokin hullusti?". Sirena pudisti päätään, "Ei. kaikki on hyvin. Olen vain ollut hieman... huono vointinen viimeaikoina, joten päätin tänään ottaa hieman rauhallisemmin": Alma nyökkäsi ymmärtävästi.

"Hyvä on. Kai te sentään päivällistä olette muistaneet syödä?" nainen kysyi.

"Toki", Sirena vastasi. Alma nyökkäsi taas, "Hienoa. Minä menen nyt. Koittakaa tervehtyä ja katsotaan jos huomenna voisitte hieman paremmin". Jääkarhu poistui huoneesta sulkien oven perässään.

"Hyvää yötä", saattoi Sirena kuulla vielä huudettavan oven takaa. Sirena naurahti hiljaa, "Hyvää yötä sinullekin".

* * * * *

Sirena loikoili sängyllään. Puhtaat petilakanat tuoksuivat raikkaille. Tyttö katsahti vaivihkaa ympärilleen, ennen kun sujautti kätensä tyynynsä alle. Hän vetäisi esiin koristeikkaasti raamitetun valokuvan nuoresta miehestä. Sirena tunsi poskiensa punottavan ja sydämmensä tykyttävän jo pelkästään nuorukaisen silmien katsomisesta.

"Triser..." Sirena huokaisi hiljaa ja syleili kuvaa hymyillen. Silloin nappakka koputus kuului oven suunnalta. Sirena pelästyi ja kätki kuvan nopeasti takaisin tyynynsä alle.

"Sisään", hän huudahti ja arveli koputtelijan olevan Alma. Ehkä hän oli unohtanut sanoa jotain? Tai sitten ei...

"Olen pahoillani, että pyrin huoneeseenne tähän aikaan illasta, neiti Sirena", Don pahoitteli melkein kumartaen. Sirena tuijotti Donia vaatimattomasti.

"Mitä haluat?" tyttö kysyi.

"Ihmettelin vain, miksen ole nähnyt teitä tänään missään päin tätä juhlavaa rakennusta. Oletteko olleet kaupungissa tai kenties huoneessanne koko päivän?" mies ilveili. Sirena katsoi muualle,

"Olen ollut huonovointinen, joten olen katsonut parhaakseni pysyä huoneessani". Don hymyili ovelasti ja lähestyi sitten Sirenaa.

"Sallittehan?" Don mutisi ja istui Sirenan viereen. Tyttö tunsi olonsa hieman ahdistuneeksi, mutta nyökkäsi sitten katsoen Donia arkaillen.

"Mistä huono olonne mahtaa johtua?" Don kysyi. Sirena ei sanonut mitään, vaan antoi miehelle vastaukseksi olkien kohautuksen. Don hymähti ymmärtävästi. Mies nojasi hieman enemmän tyynyn suuntaan parantaen asentoaan.

"Nuori neiti Sirena. Jos vain voisitte ymmärtää miten paljon tuo leninki korostaa teidän suloisia kasvojanne", mies lateli. Sirena nielaisi. Oltiinpa sitä taas mielin kielin. Enemmän tyttöä kuitenkin huoletti Donin sijainti. Mikäli mies vielä vähänkin nojaisi tyynyä vasten, hän saattaisi huomata kuvan. Sirena tiesi, ettei seuraamukset olisi välttämättä kovin pahoja, mutta miellyttävää kokemusta hän ei siitä huolimatta saisi. Varsinkin, jos juuri Don pistäisi kuvan merkille.

"Voinenko muuten kysyä, mikä on teidän lempi kukkanne?" Don kysyi. Sirena tuijotti miestä hämmentyneenä.

"... En tiedä", hän mutisi. Don hymyili viekkaasti.

"Huomaan. Eipä siitä sen enempää", mies totesi ja nousi sitten seisomaan, "Suokaa anteeksi, jos häiritsin teitä".

"Ette suinkaan..." Sirena mutisi, vaikka hän tunsikin aina suurta helpotusta Donin poistuessa.

"Joudun nyt valitettavasti poistumaan. Tiedättehän... Kiireitä..." Don totesi. Sirena nyökkäsi hiljaa. Donin poistuessa Sirena miltei syöksyi takaisin tyynynsä äärelle kaivaen kuvansa esiin. Sirena halasi kuvaa. Sille pitäisi keksiä varmempi säilytyspaikka...

* * * * *

Aamulla Sirenan herätessä hänen sänkynsä vierellä sijaitsevalle pöydälle oli ilmestynyt kukkakimppu ja suklaata. Sirena huokaisi syvään. Aivan kuin Don mielistelisi. Tai no... Hän teki aina niin... Sirena otti ikävystyneenä kukkakimpun ja selaili kukkia apeana. Vaalean kellertävien terälehtien lomasta polkotti vaaleita kieloja. Kieloja... Juuri niistä kukista Sirena piti vähiten.

Puettuaan ylleen tyttö suuntasi ulos huoneestaan portaat alas oleskelusaliin. Siellä olikin jo pienenmoinen kuhina meneillään. Pöydän ympärillä istuskeli neljä rikasta Orianalaista: Luke hauskuutti seuruettaan kantavalla äänellään viinilasiaan kädessään keinutellen, Don naurahteli vähän väliä Zabelin vitseille ja nautiskeli myöskin viinilasillistaan heittäen välillä omaa kommenttiaan, Jomara vastasi Luken vitseille omillaan ja hekotti myöskin tyytyväisenä ja Alexander seurasi kolmikon räikeitä keskusteluja hieman matalammalla profiililla.

"Kas, neiti Sirena", Don totesi saaden muidenkin seuralaistensa katseet kääntymään nuoreen tyttöön.

"Huomenta", Sirena mutisi.

"Voitteko jo paremmin? Rodriguez sepitti meille eilen jotain sinun huonosta voinnistasi", Alexander kysyi. Sirena nielaisi. Don... Senkin juorukello. Sirena saattoi huomata Donin kohauttavan toista olkapäätään viattomasti.

"Voin jo paljon paremmin, kiitos kysymästä", Sirena vastasi kääntäen katseensa Donista takaisin Neraan. Hetken vallitsi täysi hiljaisuus.

"Ärh", Jomara murahti lopulta rikkoen hiljaisuuden, "Viini loppui", hän valitti keikutellen tyhjää viinilasiaan.

Sirena asteli ulos. Satoi. Raskaat sadepilvet laahautuivat pitkin tummaa taivasta. Sirena huokaisi syvään. Miksi juuri nyt piti olla tällainen sää? Sirena suuntasi kaikesta huolimatta verkkain askelin sateeseen. Hän halusi omaa aikaa.

---------------------------------------------------------------------
End of chapter 1/3
---------------------------------------------------------------------

---------------------------------------------------------------------
Kun tie haarautuu kahteen suuntaan... 2/3
---------------------------------------------------------------------

Tyttö asteli tiheälehtisen puun juurelle, jotta säilyisi edes osittain kuivana. Maa oli märkää, joten hän katsoi parhaakseen ihastella maisemaa seisten. Sade herätti henkiin puun lehtien tuoksun ja puhdisti luonnon ja rakennukset hiekkapölystä sun muusta moskasta. Oriana. Kultainen kaupunki. Miten elottomalta se sateella toisinaan näyttikään. Kaikki perheelliset ja perheettömät suuntasivat sisätiloihin, eivätkä sen koomin ulos ilmaantuneet. Harvemmin Sirenakaan niin teki. Nyt hänellä vain oli sellainen tunne... Tarve miettiä asioita rauhassa. Märät puunlehdet alkoivat taipua maatakohden tehden Sirenan suojaan aukkoja, josta sade pääsi kastelemaan myös nuoren neitokaisen. Sirena ei siitä pahemmin välittänyt. Haaveillessaan hän suorastaan piti siitä... Siitä, kun hän sai olla edes hetken osa luontoa, kuin kukkanen, joka aikananaan sateessa ollessaan kastuisi ja alkuisi vaipua maata kohden tuntiessaan olonsa hieman raskaammaksi.

Sillä hetkellä Sirena havahtui. Hän oli vaipunut ajatuksiinsa ja huomasi olevansa jo läpi märkä. Osana luontoa... Aivan... Mutta kohtuus kaikessa siitä huolimatta. Tyttö katsahti rakennuksen ovien suuntaan, josta hän oli pujahtanut ulos. Tuonne hän ei halunnut mennä. Se oli viimeisin paikka, jossa hän halusi tällä hetkellä olla. Hän ei itsekään ollut järin varma miksi. Ahdistiko häntä jokin? Mikä? Sirena katsahti kaupungin suuntaan, joka pilkotti muurin takaa. Siellä voisi olla mukavampaa... Siellä harvemmin kulkisi rikkaita tällaisella säällä... Sirena huokaisi syvään. Mikä häntä vaivasi? Koko ajan hän hoki itselleen jossain muodossa tarvetta päästä pois. Hetken kaupungin suuntaan tuijotettuaan hän hätkähti. Tyttö ei tuntenut enää sadepisaroiden tipahtelevan iholleen. Sirena katsoi varovasti taakseen.

"Miksi sinä olet ulkona tälä säällä? Saatat vilustua", nuori mies totesi parantaen otettaan sateenvarjosta, jonka hän oli asettanut Sirenan ylle suojatakseen tätä sateelta. Sirena huokaisi syvään ja katsahti sitten muualle.

"Omapa on asiani", hän mutisi. Triser nyökkäsi, "Niin. Eihän se minulle kuulu". Sirena kääntyi taas Triserin puoleen hieman hätääntyneenä, "A-anteeksi..! En minä pahalla! Minä vain... ...halusin viettää hieman omaa aikaa".

"Puun alla vesisateessa kastumistakuulla?" Triser hymähti. Sirena nyökkäsi apeana, "Niinkin sen voisi sanoa. Ei pieni sade minua haittaa". Triser nyökkäsi vastaukseksi ja molemmat käänsivät katseensa taas kaupungin suuntaan.

"Huvittavaa", Triser aloitti hetken hiljaisuuden jälkeen, "... Miten kaupunki voikin toisinaan näyttää niin kuolleelta ja synkältä". Sirena katsahti mieheen, "Totta". Taas laskeutui hiljaisuus, jota säesti sateen kahina. Maahan alkoi jo muodostua pienehköjä rapakkoja, jotka sitten liittoutuivat keskenään muodostaen siten suurempia lätäkköjä.

"Mitä sinä muuten täällä sateessa teet? Tuskin sinä vartavasten tulit minulla puhumaan?" Sirena kysyi lopulta. Triser vilkaisi Sirenaan syrjäsilmällä, "Enkö muka saisi?". Sirena hätkähti ja tuijotti Triseriä hetken, "Ai... Sinä siis tulit ihan vartavasten?". Triser pyöräytti silmiään, "Mitä muuta minä täällä sateessa muuten tekisin? Hyppelisin noissa rapakoissa ja kirmaisin puuhun?". Sirena hihitti hiljaa. Triserin vähänväliä toteama ironia oli toisinaan hänestä huvittavaa. Sirena katsahti vaivihkaa Triseriin, joka oli taasen uppoutunut kuuntelemaan sateen sinfoniaa. Vikkelästi Sirena läiskäytti vasemman jalkansa Triserin vieressä sijaitsevaan lätäkköön. Vesi räiskähti Triserin housuille ja paidan helmaan saaden nuorukaisen säikähtämään ja pudottamaan jopa sateenvarjonsa.

"Mitä sinä nyt-!?" Tiser oli aikeissa kivahtaa, mutta keskeytti lauseensa huomatessan Sirenan nauravan hänelle. Tuolla tytöllä sitten oli niin viattomat kasvot... Tosin ei kauaa, kun Triser jo hymähtäen ryhtyi vastahyökkäykseen.

* * * * *

"Taitanee olla kohta lounasaika", Luke totesi katsahtaen koristeellisen kaappikelllon suuntaan. Jomara hieroi käsiään yhteen, "Heh. Mainiota! Minulla alkaakin jo hieman hiukoa".

"Pitänee suunnata pikku hiljaa ruokasalin suuntaan", Alexander huokaisi nousten seisomaan ja suoristaen selkäänsä.

"Sinne siis", Jomara naurahti miespoppoon suunnatessa jo oven suuntaan. Alexander jättäytyi hieman jälkeen ja katsahti kysyvästi Doniin, joka katseli ympärilleen hieman vaivaantuneen oloisena.

"Mikä hätänä, Rodriguez?" Alexander kysyi saaden muun poppoon pysähtymään oven suulle ja kääntämään katseensa Doniin.

"Menkää toki edeltä", Rodriguez sanoi, "Minä etsin sillä välin tämän Rosselinin neitokaisen. Haluan huolehtia, että hän tällä kertaa tulee nauttimaan pöydän antimista kanssamme sen sijaan, että hän nääntyy nälkään".

"Mokoma herrasmies", Jomara naurahti ja johdotti saattueensa ruokasaliin.

* * * * *

"Voi itku", Triser mutisi tuijottaen läpimärkiä ja likaisia vaatteitaan, "Taisimme innostua hieman liikaa". Sirena naureskeli huolettomasti, "Niin kai, mutta olihan se hauskaa! Piristi kummasti ankeaa päivää!". Triser nyökkäsi hymyillen.

"Alma tosin ei taida ilahtua", Sirena huokaisi. Triser kohautti harteitaan hiljaa naurahtaen. Mies poimi maahan pudonneen sateenvarjonsa ja ravisteli sitä vähän, jotta suurin osa siihen päätyneestä vedestä tipahtaisi pois. Sitten hän asetti varjon sekä hänen että Sirenan suojaksi, "Oli miten oli. Taitaa olla jo korkea aika ottaa ritolat tästä sateesta". Sirena nyökkäsi hymyillen, "Tuskin tuo sateenvarjo enää mitään auttaa". Triser hymähti hiljaa, "Yrittänyttä ei laiteta". Sirena kikatti hetken ja nojasi sitten Triseriin, "Sinun kanssasi on niin helppo olla". Triser hiljeni kuin käskystä ja tuijotti Sirenaa pitkään. Tytöllä kesti hetki, ennen kun hän tajusi, mitä oli tekemässä. Vikkelästi hän otti hieman etäisyyttä Triseristä, "A-anteeksi! Ei ollut tarkoitus..! Minä vain..! No kun..." hän takerteli ja tunsi poskiensa punertuvan häpeästä. Triser tuijotti huvittuneena, kun Rosselinin tytär yritti selittää jotain väsymyksestä ja viimeaikoina kärsimästään huonosta olosta.

"Ei se mitään", Triser keskeytti heilutellen toista kättään rauhoittavasti. Sirena hiljeni ja pyöritteli taasen peukaloitaan pohiten, miten hänen kannattaisi menetellä seuraavaksi.

"Minä vain... tunnen oloni niin mukavaksi, kun juttelen ja saan viettää aikaa kanssasi", hän mutisi, "Et ole sellainen... itsekeskeinen moukka niinkuin useimmat rikkaat... Yritän vain sanoa, että viihdyn seurassasi", hän jatkoi. Triser hämmästyi kuulemastaan. Oliko hän tosiaan herättänyt Sirenassa tuollaisia tuntemuksia?

"Vai täällä sitä ollaan", kuului taustalla ankean sävyinen toteamus. Triser ja Sirena käänsivät kumpikin katseensa pihalle saapuneeseen henkilöön.

"Rodriguez", triser totesi hiljaa ja Sirena saattoi huomata nuorukaisen ilmeen vakavoituvan. Samoten koko olemus... Kaikki se positiivinen energia, mitä tämä oli säkennöinyt heidän huvitellessaan. Hän oli kuin toinen henkilö...

"Sirena-neiti. Miten ihmeessä teidän vaatteenne ovat sotkeutuneet noin pahasti?" Don kysyi ja katsahti Triseriin, "Kuten myös sinun", hän jatkoi ironisemmalla äänensävyllä. Triser hymähti hiljaa. Niinpä niin. Don alias lipeäkala sitten jätti teitittelyn pois hänen kohdallaan. No jaa. Eipä se ollut juurikaan uutta.

"Don", Sirena aloitti, "Mistä lähtien sinä olet seissyt siinä?". Rodriguez siveli etusormellaan viiksiään ja tuijotti sitten tyttöä ovelasti,

"Olin hieman huolissani, kun teitä ei näkynyt sisätiloissa. Kai te sentään lounaalla aijotte käydä?". Sirena nyökkäsi, "Toki...". Don hymähti ja tuijotti sitten halveksuvasti Triseriä, "Mitähän täällä oikein on pärskitty menemään..? Etkö ymmärrä, että Sirena-neiti saattaa sairastua, mikäli hänellä on jo ennestään ollut huonoa vointia", Don totesi usuttaen kaikki syyt Triserin niskoille. Triser tuijotti miestä tuimasti sen koomin kommentoimatta. Sirena katsahti Triseriin ja sitten Doniin. Ei. Ei se ollut Triserin syytä..! Sirena tuijotti Triseriä anteeksi pyytävästi. Ei kai Triser nyt suuttunut hänelle, koska tytön sanat juuttuivat kurkkuun? Rodriguez asteli lähemmäs kaksikkoa ja otti hellävaroen kiinni Sirenan kämmenestä, "Tulkaa toki sisälle lämmittelemään ja syömään lounasta. Alma saa huolehtia teille kuivat vaatteet". Sirena asteli vaivaantuneena Donin saattelemana rakennuksen ovelle. Don avasi oven Sirenalle, joka katsahti vielä kerran taakseen Triserin suuntaan. Yllättäen Triser antoi tälle vihaisen katseen sijaan lempeän hymyn. Sirena tunsi taakan putoavan harteiltaan. Hän vastasi hymyyn omallaan ja asteli sitten sisälle rakennukseen. Don asteli sisälle tytön jälkeen luoden vielä vikkelästi varoittavan katseen Triseriin, joka oli onnistunut vaihtamaan ilmeensä takaisin peruslukemille. Oven sulkeuduttua siilipoika käänsi katseensa sateiselle taivaalle.

"... Minäkin viihdyn sinun seurassasi, Sirena", tämä totesi ja katosi sateeseen.

---------------------------------------------------------------------
End of chapter... 2/3
---------------------------------------------------------------------

---------------------------------------------------------------------
Kun tie haarautuu kahteen suuntaan... 3/3
---------------------------------------------------------------------

Kyynärpäät pöytään nojaten kädet poskilla Sirena kuunteli tylsistyneenä muun pöytäseuran keskusteluja. Alma oli huolehtinut hänen vaatteensa pyykkituvalle ja antanut tälle kellertävän leningin vaihtokaupan seurauksena, jotta tämä voisi osallistua linnanväen illalliselle. Tyttö otti haarukan käteensä ja pyöritteli hernettä lautasellaan huokaisten. Tylsää. Niin sietämättömän tylsää. Toisinaan hän osallistui pöytäkeskusteluihin ihan hyvillä mielin, mutta ei tänään. Mikään ei tuntunut innostavan.

"Eikö niin, Sirena?" hän kuuli Donin sanovan ja hän havahtui takaisin maan pinnalle. Pöytäseura oli kääntynyt Sirenan puoleen odottaen tältä jonkinlaista kommenttia. Sirenan katse vaelteli pitkin pöytää.

"Eh... Toki", hän mutisi, vaikka hänellä ei ollut aavistustakaan mistä oltiin puhuttu. Vastauksen saatuan pöytäkeskustelut jatkuivat kuin ei mitään. Sirena huokaisi syvään ja nousi seisomaan.

"No mutta... Joko te lähdette?" Luke kysyi. Sirena nyökkäsi, "Joo... Anteeksi. En vain ole tänään järin sosiaalisella päällä", tyttö vastasi ja suuntasi portaisiin, joiden kautta hän pääsisi huoneeseensa. Don tuijotti tämän perään tovin, ennen kun käänsi katseensa takaisin muihin pöydässä oleskeleviin rikkaisiin ja jatkoi tarinaansa.

* * * * *

Sirena makoili sängyllään ja tuijotti taas Triserin kuvaa. Hän huokaisi syvään ja nousi istumaan. Päivä oli vaihtunut illaksi hänen huomaamattaan ja hämärässä huoneessa näki eteensä vain muutaman tanssahtelevan kynttilän liekin ruvin. Tyttö asteli vaatekaapilleen ja sujautti kuvan yhteen sukkalokeroistaan. Sirena hymyili itsekseen, vaikkei tiennyt miksi. Silloin kuului narahdus. Tyttö säpsähti ja katsahti ovelle, joka oli jostain syystä avautunut hiukan raolleen.

"K-kuka siellä?" Sirena kysyi varovasti. Ei vastausta. Tyttö katseli hetken ympärilleen, ennen kun hän asteli ovelle avaten sen kokonaan ja selaillen käytävää katseellaan. Ei ketään. Tyttö nielaisi hiljaa. Tähän aikaan illasta käyttävä oli pimeä ja hiljainen. Jos kuulosteli tarkasti sen koomin ääntä päästämättä, saattoi kuulla jostain päin rakennusta Jomaran railakkaat juomislaulut. Sirena huokaisi syvään ja sulki oven. Olisikohan rakennukseen taas päässyt pujahtamaan hiiri tai jotain?

* * * * *

Aamulla auringonsäteet taas tunkeutuivat Sirenan huoneeseen tämän verhojen lomasta. Sirena pyyhkäisi silmiään haukotellen ja katsahti sängyn vieressä olevalle pöydälle. Kukkakimppu ja suklaata? Sirena nousi ylös ja huokaisi syvään. Taasko Don? Miksi hän vaivautui... Joka ikinen aamu sama juttu. Aina hän saisi lukea kukkien lomasta löytyvää kirjettä tai korttia, jossa se mies lateli jos minkälaista tarinaa, jos minkä laista lepertelyä... Sirena kuitenkin jähmettyi paikoilleen tuijottaessaan kimppua. Siinä oli jotain outoa... Ei ollenkaan kieloja... Pikemminkin pioneja... Ei tämä voinut olla Donilta. Tyttö otti kimpun varovasti käteensä ja nuuhki kukkien tuoksua. Sirenan kasvoille levisi hymy, kun hän löysi kukkien keskeltä pienen lapun. Tämä ei todellakaan ollut Donilta. Tämä oli jotain paljon parempaa.

"Triser!" Sirena huudahti pirteästi, kun tämä oli saanut vaatteensa päälle ja mentyä pihalle, jossa hän oli huomannut Triserin oleskelevan. Triser käännähti ympäri ja tuijotti Sirenaa hieman yllättyneenä, "Sirena?". Tyttö asteli Triserin nenän eteen iloisena, "Tulin kiittämään kukista. Kimppu oli todella kaunis". Triser nytkähti ja katsoi hieman nolostuneena muualle korvantaustaansa rapsutellen. Sirena pyöritteli peukaloitaan, "Tuota noin...", hän aloitti, "Mistä hyvästä sinä lähetit ne minulle..?". Triser katsahti Rosselinin tyttöön ja naurahti sitten hiljaa, "Enkö minä nykyään voi edes lähettää sinulle kukkiakaan?". Sirena punastui lievästi ja hihitteli sitten itsekseen. Triser katsahti taivaalle. Aurinko paistoi ja linnut livertelivät kuorossa. Tänään ilma näytti liiankin suotuisalta.

"Sirena", Triser aloitti puolestaan, "Onko sinulla mitään erityistä tekemistä tänään?". Sirena pudisti päätään toiveikkaasti, "Ei ole". Triser hymyili lempeästi, "Haluaisitko mennä jonnekin?". Sirenan ilme kirkastui aina vain enemmän, "Totta kai!". Tyttö nappasi oitis kiinni Triserin kädestä ja kaksikko suuntasi kohti Orianan keskustaa.

Sirena hymyili koko ajan niin että hänen poskiinsa alkoi sattua. Tätä hän oli kaivannut. Aikaa. Aikaa, jonka hän voisi viettää Triserin kanssa. Kahdestaan. Ei keitään muita. Ei ylimääräistä hälinää tai muita rikkaita. Vain he kaksi. Viettämässä joutoaikaa... Pitämässä hauskaa... Tappamassa aikaa... Sirena painautui tiiviimmin Triseriä vasten. Nuorukainen katsahti syrjäsilmällä tyttöön ja hymyili tälle.

* * * * *

"Tämä sopisi varmaan sinulle", Sirena totesi ja laittoi Triserin korvan taakse kukan. Kaksikko oli pysähtynyt suuren kukkaistutuksen vierelle, jota reunusti tasainen kivireunus. He olivat istahtaneet läheiselle penkille leputtamaan jalkojaan kaiken sen kaupoissa ja muissa vastaavissa paikoissa käynnin jälkeen.

"Sinä taidat pitää kukista?" Triser hymyili. Sirena nyökkäsi, "Niin pidän". Sitten laskeutui hiljaisuus. Osapuolet tuijottivat toisiaan ikään kuin odottaisivat toisen sanovan jotain. Siitä huolimatta kumpikaan ei sanonut mitään, vaan molemmat käänsivät hiljaa katseensa pois - vastakkaisiin suuntiin. Sirena pyöritteli peukaloitaan. Tämä hiljaisuus sai hänet hermostumaan. Hän yritti kehitellä jotain rakentavaa vuorosanaa päässään mutta kaikki ajatukset tuntuivat juoksevan ristiin. Tyttö havahtui takaisin maanpinnalle tuntiessaan vesipisaran putoavan kädelleen. Sirena katsahti taivaalle. Tummia sadetta enteileviä pilviä.

"Äh... Alkaa sataa", tyttö huokaisi. Triser vilkaisi seuralaiseensa. Sirena pyyhkäisi sadepisaran kädeltään ja käänsi katseensa Triseriin, "Meidän pitäisi löytää sateen suoja", tyttö sanoi. Triser nyökkäsi ja otti Sirenaa kädestä kiinni. Sitten kaksikko alkoi kiireesti juosta pakoon taivaalta putoavien pisaroiden seremoniaa.

* * * * *

Triser ja Sirena päätyivät lähellä olevan suljetun vaatturin liikkeen katoksen alle. Vettä tuli kuin saavista kaataen. Sirena naurahti hiljaa, "Harmi etten tajunnut ottaa sateenvarjoani mukaan". Triser hymyili Sirenalle, "Noh... ei voi mitään". Tyttö hymyili takaisin ja käänsi sitten katseensa takaisin sateeseen. Heinikko tanssahteli pisaroiden tahtiin. Pilvet vyöryivät eteenpäin ja taivas näytti tummenevat entisestään.

"Tässä taitaa mennä jonkun aikaa", Triser totesi ja meni seinustan vierellä olevalle penkille istumaan. Sirena hihitti hieman Triserin kommentille ja meni sitten istumaan siilipojan viereen. Tyttö tuijotti sadetta ajatuksissaan. Kauankohan tämä sade jatkuisi? Pari minuuttia? Tunteja? Päiviä? Tuskin nyt sentään... Sirena huokaisi syvään ja nojasi Triserin olkapäätä vasten. Toivottavasti sade ei loppuisi koskaan. Hän halusi olla tässä. Juuri tässä. Niin pitkään kuin suinkin mahdollista. Tyttö kietoi kätensä Triserin ympärille halaten tätä. Poika tuijotti Sirenaa jokseenkin säikähtäneenä, "S-Sirena? Mitä sinä nyt..?". Sirena ei vastannut. Hän halusi nauttia tästä hetkestä. Triserin kehon lämmöstä...

Silloin ukkonen jyrähti ja Sirena säpsähti irrottaen vikkelästi otteensa Triseristä. Hetken tyttö katseli ympärilleen ja käänsi sitten katseensa nolostuneena Triseriin, "A-anteeksi...", hän vaikersi. Triser tunsi poskiensa punottavan, joten hän käänsi katseensa pois vaivaantuneena, "E... Ei se mitään...", hän mutisi.

"E-en tiedä mikä minuun meni... O-olen tosi pahoillani", Sirena vaikersi, "Minä vain...". Loput lauseesta jäi kurkkuun. Triser tuijotti taukoamatta Sirenaa.

"Sano vain", poika rohkaisi. Tyttö nielaisi ja asetti kätensä Triserin kädelle, "Minä vain... pidän sinusta niin kovasti", Sirena sai sanotuksi. Triserin kasvot alkoivat vaihtaa väriään punaisempaan skaalaan entisestään.

"Ymmärrän jos sinulla ei ole samanlaisia tuntemuksia minua kohtaan, mutta... minä tosiaan... minä pidän sinusta. Enemmän kuin kenestäkään muusta. Olet kohtelias, etkä yritä käyttää minua mielivaltaisesti hyväksesi tai mitään... Minä viihdyn seurassasi. Olen aina viihtynyt. Sinä olet aina ollut minun ankean päiväni piriste. Minun aurinkoni... Äh, tämä on vaikeaa..." Sirena mutisi rapsuttaen niskaansa posket punottaen, "Yritän tässä sanoa että minä olen rakastunut sinuun...".

Sirena halusi painua maan alle huomatessaan Triserin ilmeen. Oliko hän järkyttynyt? Vai peloissaan? Siilipoika yskäisi katsellen ympärilleen kuin apua etsien, mutisten jotain itsekseen. Sirena hautasi kasvot käsiinsä häpeästä - nyt hän oli mennyt sen möläyttämään. Että hän tosiaan piti Triseristä. Tyttö nousi seisomaan katsomattakaan Triseriin, "Minä... haluaisin tietää sinun tunteistasi...", hän aloitti, "Omaatko sinä minkäänlaista... vastakaikua? Tai jotain?". Triser ei sanonut mitään. Tuijotti vain Sirenaa posket punaiseksi helahtaneina.

"No...", Triser sanoi lopulta ja käänsi katseensa muualle, "Kyllä minä jollain tavalla osasin aavistaa... että joku päivä näin käy...". Sirenan kasvoille levisi huolestunut ilme. Triser otti kukan pois korvansa takaa ja pyöritteli sitä sormillaan, "Minusta sinä olet mukava tyttö, Sirena, mutta en ole oikein varma...", poika mutisi. Sirenan sydän jätti yhden pumpahduksen väliin. Hetkessä kaikki tuntui kaatuvan.

"Et ole... varma..." Sirena mutisi ilmeettömänä. Triser nyökkäsi kasvot nollalukemilla, "Niin. En ole varma... ...kykenenkö piilottamaan enää omaa rakkauttani sinua kohtaan nyt tunnustuksesi jälkeen", poika virnisti. Sirena tyrmistyi.

"....... Pilailitko kustannuksellani?!" Sirena kivahti. Triser naurahti hiljaa Sirenan kommentille ja nousi ylös, "Anteeksi, kyllä minäkin pidän sinusta. Pidän todella paljon...", poika sanoi ojentaen Sirenalle kädessään olleen kukan ja antaen tälle sitten hellän suukon otsalle kuiskaten vielä ohi mennen tämän korvaan, "Todella - todella paljon". Sirena punastui ja tuijotti Triseriä pitkään, "... Älä silti luule että saat huonon vitsisi anteeksi näin helposti", tyttö totesi ovela hymy kasvoillaan. Triser pyöräytti silmiään ymmärtäen mitä Sirena ajoi takaa. Niinpä Triser asetti kätensä hellästi Sirenan pehmeälle poskelle ja antoi tälle sitten hellän - rakkaudella täytetyn suudelman.

* * * * *

Sirena tuhisi hiljaa. Sade oli jatkunut jo tovin aikaa - ja Rosselinien ainokainen oli ehtinyt nukahtaa Triserin syleilyyn. Poika silitteli Sirenan hiuksia hymyillen itsekseen. Sirena oli niin aito, hän ei teeskennellyt - kuten eräs. Triserin ilme vakavoitui hetkeksi, kun hänen mieleensä juolahti Levitalin virnistys. Se - kun tuo typerä nainen oli huijannut häntä. Tuhonnut hänen viimeisenkin puolustuksensa. Ihan kuin hänellä ei olisi ollut sillä hetkellä jo tarpeeksi vaikeaa. Triser pudisti päätään pyyhkien Levitalin mielestään ja tuijotti taas Sirenaa. Poika siirsi varovasti Sirenan kasvoille karanneen hiussuortuvan takaisin taka-alalle. Tyttö näytti niin rauhalliselta... Triser katsahti sateeseen. Olisiko hänelläkin vielä mahdollisuus... ...aloittaa elämä alusta?

Triser siristi silmiään. Sateenlomassa näkyi lähestyvä hahmo sateenvarjon kanssa. Olikohan hän vaatturi? Liikkeen omistaja..? Ei ollut... Tuo omahyväinen olemus, pahaaenteilevä ilme. Triser nousi seisomaan. Sirena raotti silmiään ja nousi sitten istumaan huomatessaan maakuualustansa karanneen. Tyttö pyyhki silmiään, "Mitä nyt, Triser?, hän mutisi. Triser ei katsonutkaan Sirenaan.

"Ongelmia", hän sen sijaan vastasi. Sirena katsahti sateen suuntaan huomaten tutun miehen - juuri astumassa katokseen, kuivaten hieman sateenvarjoaan ja laittaen sen seinää vasten nojaamaan.

"Löysinpäs teidät lopultakin, nuori neiti Sirena", Don hymähti katsoen pahalla Triseriä. Siilipoika mulkaisi Donia perusilmeellään, "Mitä sinä haluat, Rodriguez?". Don tuhahti, "Mitäkö haluan? Haluan sinun jättävän Sirena-neidin rauhaan. Mitä luulet muiden ihmisten ajattelevan, kun hienostuneen nuoren naisen perässä rimpuilee tuollainen... tuollainen... surkimus!". Triser nytkähti. Sirena hypähti seisomaan tarttuen kiinni Donin hihasta, "Don! Pyydän - älä sano noin..!". Rodriguez katsahti tyttöön tavanomaisella ilmeellään, "Mutta neiti Sirena... Yritän vain pitää huolta teistä".

"Minä en tarvitse holhokkia! Osaan kyllä pitää huolen itsestäni. Kiitos kuitenkin huolehtivaisuudestasi..." Sirena mutisi. Don kohautti toista silmänkulmaansa ovelasti, "Sirena-neiti. Ettehän te vain ole menneet ihastumaan tuohon aikaansaamattomaan... ...tyyppiin", Don virnisti painostavaan äänensävyyn.

"E-en tietenkään..." Sirena mutisi katsahtaen Triseriin, joka ei oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Pojalla olisi kovasti tehnyt mieli antaa tuolle äijälle kunnon turpasauna. Don kaivoi taskuaan, "Voisitteko sitten selittää - miksi säilytätte tätä sukkalaatikossanne?" mies kysyi ja näytti tuttua kuvaa Sirenalle. Tyttö meni täysin sanattomaksi - samoin Triser huomatessaan kuka kuvassa oli. Hän.

"Rodriguez...", Triser aloitti, "Millä oikeudella sinä menet tonkimaan hänen tavaroitaan?". Sirena katsahti Triseriin alahuuli väpättäen - ei kai hän ollut vihainen? Don katsahti halveksuvasti siilipoikaan, "Luuletko tosiaan että minä - Don Rodriguez - sortuisin sinun tasollesi?".

"Minun tasolleni?" Triser toisti.

"Aivan", Don nyökkäsi, "Minä en sentään raahaa Sirenaa pitkin poikin kyliä pahat aikeet mielessäni". Triserin ilme enteili ruumiita - Sirena pyyhkäisi silmänkulmaansa ilmestynyttä kyyneltä, "Pyydän, Don! Lopeta! Ei Triser ole sellainen..!". Don katsahti Sirenaan virnistäen, "Pystytkö todistamaan sen, Sirena-neiti? Ottaen huomioon hänen luonteensa ja... taustansa... hän voi käydä teihin käsiksi milloin vain - missä vain". Silloin välähti salama - ja Sirena saattoi nähdä välähdyksen aikana, kun Triser latasi kovan lyönnin Donin toiselle poskelle. Rodriguez lennähti maahan selälleen pyyhkäisten poskeaan sen koomin mitään sanomatta.

"Jo riittää tuo paskan jauhaminen, Rodriguez!" Triser ärähti. Sirenan jalat pettivät alta. Tyttö tömähti maahan istumaan kädet vapisten, kyyneleet vuotaen pitkin hänen kalpeiksi menneitä kasvojaan, "Triser..." hän vaikersi hiljaa, "Mitä sinä... juuri teit..?". Triser katsahti Sirenaan puolustautuen, "M-mutta Sirena..! Hänhän-", poika aloitti, mutta Sirena ehti ensin, "Oikeuttaako se sinusta väkivaltaan?". Triser hätkähti ja yritti sanoa jotain, mutta ei kyennyt. Sen sijaan Don nousi ylös pyyhkien edelleen poskeaan aloittaen oman puheenvuoronsa, "Näin asia on. Ja mitä olin sanomassa tästä kuvasta... Alma löysi sen täyttäessään Sirena-neidin kaappia puhtailla pyykeillään. Sattumalta osuin paikalle ja kysyin oliko tämä nähnyt Sirenaa. Kun hän vastasi kieltävästi, kysyin - saisinko nähdä kuvan. Sitten aloin etsiä Sirena-neitiä ja täällähän hän olikin..." Don hymähti ja repäisi kuvan kahtia, "Orianan kylässä... Tuon uskottoman typeryksen seurassa". Nyt oli Triserin vuoro mennä sanattomaksi.

"... Sinä valehtelet", Triser mutisi, "Sinä valehtelet!". Triser oli juuri lyömässä Donia toisen kerran, mutta Sirena ehti väliin. Triser jähmettyi paikalleen, "S-Sirena..?". Sirena katsoi Triseriä hieman pettyneenä. Poika tuijotti hetken Sirenaa ja sitten lyöntivalmiudessa olevaa - nyrkkiin puristettua kättään. Oliko raivo, viha ja katkeruus taas saanut hänestä yliotteen..? Oliko Rodriguezin puheissa sittenkin jotain perää..? Triser katsahti taas Sirenaan, joka vuodatti kyyneliä pitkin suloisia poskiaan, Don sivellen rauhoittavasti tämän toista hartiaa. Triser kääntyi selin kaksikkoon ja käveli sateeseen sen koomin mitään sanomatta.

"Sanoinhan, että hän on arvaamaton", Don totesi. Sirena ei sanonut mitään. Sillä hetkellä tytön katse osui lätäkössä olevaan kukkaan. Se kukka, jonka hän oli laittanut Triserin korvantaakse ja jonka Triser oli antanut takaisin hänelle. Sirena nosti kukan ja katsoi sitä.

"Mikä tuo on?" Don kysyi uteliaana.

"Pioni..." Sirena voihkaisi haudaten kasvonsa käsiinsä, "Yksinäinen kuihtuva pioni..!"

END
avatar
Demy

Viestien lukumäärä : 272
Join date : 02.11.2013

Näytä käyttäjän tiedot http://broccoliblog.sarjakuvablogit.com/

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa